Miksi en usko että olen sairas? Miksi minä en hyväksy sitä että tarvitsen toisen apua jotta selviän arjesta? Koska en halua olla toisen ihmisen tuen armoilla, haluan olla teflonista ja kyetä mihin vaan ja yksin. Mutta kun en mä selviä ja se on kamalan vaikea miulle hyväksyä. Kontrollin pitää pysyä omissa käsissä ja kun niin ei tee niin olen ihan hukassa ja ahdistun.

Viikonloppu on ollut tosi vaikea. Laika lähti helsinkiin viikonlopuksi, tapamaan nano-ihmisiä. Olen ollut lähes tuskallisen ahdistunut koko ajan, tuntuu ettei mikään helpota oloa. En nuku, en syö. Nämä tosin on vaivanneet taas jo pidempään ja siitä pitää puhua lääkärille maanantaina. En halua mennä taas huonoon kuntoon mutta nyt jotenkin tuntuu siltä että se on edessä. Miksi tämä on näin vaikeaa ja hidasta?

Kapinoiko oma pää sitä vastaan että olen osin tervehtymässä?