en tiedä mitä tekisin äidin kanssa, minen kestä näitä jatkuvia perumisia ja pettymyksiä koska ne syö minua aivan kamalasti mutta en myöskään kykene siihen että ottaisin asian puheeksi. tai no tein mä kuitenkin sen, lähettämällä äidille vahingossa viestin joka oli menossa lauralle ja jossa sanoin kuinka paljon mua ärsyttää jatkuvat pettymykset. En ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen. En tiedä siis mitä nyt ajattelee, on luultavasti loukkaantunut mutta toisaalta, hänen pitää saada tietää mitä mä ajattelen ja ellen siihen muuten pysty niin tehdään näin sitten. Nyt pallo saa miun puolesta olla hänellä, ottaa yhteyttä kun tuntee olevansa siihen valmis. Minen jaksa.

Sain myönteisen terapiapäätöksen ensi vuodelle, kahdesti viikossa tapahtuvaan terapiaan. Toivottavasti terapeutti pystyisi ottamaan miut ohjelmaansa mukaan jotta mä saisin sitä apua mitä tarvitsen. Koen että vointi on taas tai oikeammin edelleen vähän siinä rajalla että mennäänkö hyvään vai huonoon suuntaan. Nyt ei ole mitään kontaktia keskustelun muodossa minnekään kun en myöskään riittaan ole pitänyt yhteyttä. Miten mä voin olla näin onneton näissä asioissa? En ymmärrä.

Isä ei ole vieläkään myöskään puhunut mitään erostaan. Kai kertoo sitten kun on aika, en tiedä tosi josko leena vaikka olsi kertonut että mä tiedän. o.O Mutta toivoisin että isä kertoisi itse, ottaisi asian puheeksi koska minä kuitenkin haluaisin tietää missä mennään. On jotenkin vaikea olla siinä välissä enkä tiedä miten mun tulee olla sitten eron jälkeen. Leena on kuitenkin niin pitkään ollut osa mun elämää ja teemu on pikkuveljeni (en ole koskaan oikein ajatellut häntä vain velipuolena) joten en haluaisi senkään takia kokonaan yhteyttä kadottaa mutta onko se sitten outoa eron jälkeen?